Viime paivina on tapahtunut aika massiivisia asioita. Ennen infotilaisuutta menin kysaisemaan eraalta opettajalta, etta alkoihan info varmasti luulemaani aikaan.

Opettaja: Ai sina olet se tapaus. Meidan taytyy hieman jutella.

Selvisipa sitten, etta olen historian ensimmainen ihminen, joka on tullut opiskelemaan neljantena vuotena Napierin yliopistoon journalismin linjalle. Kyseinen opettaja ei ollut asiasta kovinkaan iloinen, joten vastaanottoni ei ollut mikaan ruusuntuoksuinen. Han esimerkiksi kertoi, etta Napierista valmistuneiden oletetaan tuntevan maan lakitekstit ym, joita en taman vuoden opinnoissa tule lukemaan. Sovimme tapaamisen seuraavaksi paivaksi ja han kehotti miettimaan, tekisinko hieman toisenlaisen tutkinnon, johon voisin ottaa opintoja muista tiedekunnista. 

Tallaisen mukavan keskustelun jalkeen alkoi infotilaisuus, joka oli aivan absurdi. Istuin odottamaan tilaisuuden alkua auditorion vasempaan kulmaan kun vahitellen sisaan alkoi valumaan paikallisia journalistiikan opiskelijoita. He kaikki istahtivat auditorion oikeaan kulmaan. Tilanne oli kuin jostain leffasta, jossa outo hyypio saapuu vieraalle planeetalle. Yritin sitten kerata itseni ja menin samaan kulmaan kuin muutkin ja moikkasin tulevia opiskelijatovereitani ja selitin, etta ilmeisesti olen hieman erikoistapaus ja kevyesti hamillaan tasta tilanteesta. Onneksi eras kiva tytto heitti takaisin, etta ei se mitaan, me muutkin ollaan taalla ihan yhta sekaisin eika tiedeta mitaan tulevista opinnoista.

Opettajatkin olivat minusta aivan puulla paahan lyotyja. Infotilaisuudessa hekin suputtelivat kuin pahaiset kakarat ja katselivat minua ihmeissaan. Kaiken kaikkiaan aika paskamainen aloitus.

Kampukselta lahtiessa osuin samaan bussiin sen mukavan tyton kanssa, joka puhui minulle infossa. Heitettiin lappaa ja yleiskuva tulevasta opiskeluvuodesta valaistui hieman.

Perjantaiaamuna tapasin opettajan uudestaan, ja ilmoitin, etta suoritan tutkinnon journalismista oli mika oli. Pidin myos palopuheen siita, kuinka kova olen tekemaan hommia ja valmis vaikka lukemaan vahan ekstraakin, etta pysyn menossa mukana. Han huokaisi ja sanoi, etta sinun on valintasi. Han ilmoitti myos, etta mina olen muuttanut lasnaolollani Skotlantilaisen koulutusjarjestelman rakenteita. Siihen ei ihan jokanainen pystykaan. :)

Perjantaina paasimme omaan kamppaan. Ilmeisesti taalla ei juuri kiinniteta huomiota siisteyteen, silla kamppa oli yybershittinen. Kokolattiamatto imuroitiin kahdesti, mutta vielakin siita lahtee sontaa. Kylpyammeen viemaria ei ole kukaan varmaan koskaan puhdistanut. Ikkunat ovat niiin torkyiset, etta auringonvalo ei paase kunnolla sisaan, eika niita voi pestakaan kun ovat alhaalta ylos tyonnettava malli. Mina ja J-toveri olemme tehneet aikalailla duunia. Kamppa alkaa tuntua nyt omalta, kun sita on puunattu ja ostettu kamaa, esim. peittoja siella ei ollut laisinkaan. Vasta eilen huomattiin, ettei kampassa ole uunia. No, keittoruoat ja paistaminen tulevat vuoden aikana tutuksi. Pienista haittapuolista huolimatta hommat alkavat pikkuhiljaa rullaamaan. On mahtavaa, kun on tukikohta, jossa toipua skotlantilaisen yhteiskunnan aiheuttamista stressireaktioista.